Siirry sisältöön

Valimoteollisuus

Toimialayhdistys

Valimoteollisuus ry:n, VALTY:n, tehtävänä on toimia jäsenvalimoiden kansallisena yhteistyöelimenä sekä hoitaa alan kansainvälistä yhteistyötä.

– Jäsenyrityksiä on tällä hetkellä 25.

– Yhdistykseen kuuluvien yritysten liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa.

– Viennin osuus tuotannosta on 30 %.

– Työntekijöitä toimialalla on noin 1600 henkilöä.

Toimialayhdistyksellä on vuosikokous maalis-huhtikuussa. Toimialayhdistyksen hallitus kokoontuu lisäksi 5 kertaa vuoden aikana. VALTY ry on aktiivinen jäsen Euroopan valimoliitto EFF:ssa.

Päivitetty 04.10.2024 klo 09:35

Toimialayhdistyksen päätehtävät

  • Valimoalan toimintaedellytysten kehittäminen
  • Koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen koordinoimalla yhdessä yliopistojen ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa alan koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä hankkeita
  • Valimoalan muutoksista ja uudistuksista tiedottaminen sidosryhmille ja jäsenille.
  • Tilastointi ja suhdannetietojen keräys

Valun käytön seminaari

Vuosittain järjestettävän seminaarin tarkoituksena on kertoa valuteknologian uusista saavutuksista ja lisätä suunnittelijoiden tietoja valukappaleiden mahdollisuuksista erilaisissa käyttökohteissa esittämällä esimerkkejä valuratkaisujen tuomista eduista sekä kertomalla uutta tietoa hankintatoimen edellyttämistä ja valutekniikan suomista mahdollisuuksista. Seminaari tuo yhteen valuja käyttävää teollisuutta, valimoita sekä alan muita toimijoita.

ValuAtlas

Valimoalan nettiportaalista www.valuatlas.fi löytyy jäsenvalimoiden tarkemmat tiedot sekä kattava oppimateriaalitarjonta.

Koulutukset

VALTY ry on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yhdessä Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin kanssa sekä valimoille että valimoiden asiakaskunnalle suunnattuja kurssimuotoisia täydennyskoulutuksia. Tarkempaa tietoa niiden sisällöstä ja ajankohdista ilmoitetaan tällä sivulla.